Anssin pajasta

Timo Soini toiselle kierrokselle

Presidenttivaalien lähtölaskenta on alkamassa, lähes kaikki ehdokkaat ovat tiedossa ja pääehdokkaat erottautumassa. Molemmat viikonvaihteen iltapäivälehdet sisälsivät presidenttigallupin tulokset.

Ainoa ero mielipidetiedusteluissa oli Niinistön saamien lukujen älytön eroavuus, enkä haluaisi laskea sitä yksin Iltasanomien käyttämän kokoomuksen kansanedustajan Eero Lehden omistaman Taloustutkimus OY:n piikkiin, siksi rehdiksi ja omaa puoluettaankin arvostelevaksi olen Eero Lehden todennut. IS saa Niinistölle lukemiksi 62 % ja IL 49%, joka on todennäköisempi. Minkähänlaista korjauskerrointa Taloustutkimus tällä kerralla on käyttänyt tämän tuloksen saamiseksi.

Molemmissa tutkimuksissa Timo Soini sen sijaan on noussut toiseksi IL 11% ja IS 9%. Lipponen tulee kolmantena IL 9% ja IS 7%, jossa edellisestä olisi laskua 5%. Väyrynen painii seuraavassa sarjassa Pekka Haaviston kanssa 6%, laskua hänellä 2%. Jo tämän perusteella Timo Soini on menossa toiselle kierrokselle, jolla sitten ratkaistaan lopullinen presidentin valinta.

Niinistön valinta ensimmäisellä kierroksella ei mitenkään ole kirkossa kuulutettu, toisten ehdokkaiden vaalikamppanjoiden alettua hänen kannatuslukunsa tietysti laskevat. Vaalikiertueitahan ei ole aloittanut kukaan muu kuin Väyrynen käyden useammassa pitäjässä päivää kohden ja tulokset puhuvat puolestaan, kannatus senkus vaan laskee. Eli käykö niinkuin entisen ehdokkaan, joka sai aina määrätyltä kylältä ääniä, mutta käytyään siellä puhumassa ei ääniä enää tullutkaan.

Timo Soinihan nimetään virallisesti ehdokkaaksi puolue-edustajistomme kokouksessa 15.10. jolloin hänen omaperäinen ja juuri hänen näköisensä vaalitaistelu alkaa. Varmasti mielenkiitoisia ovat ehdokkaiden keskustelut, Timo ei niissä toiseksi jää puolustaessaan isänmaatamme EU:ta ja Natoa vastaan.

Timo itse sanookin uskovansa vaalikeskusteluista tulevan hyviä ja kansan lähtevän äänestämään. Mitä enemmän porukka äänestää, sitä paremmat juuri hänen mahdollisuutensa ovat. Ja tunnetustihan presidenttivaaleissa on muita vaalia korkeampi osallistumisprosentti.

Aivan niin kuin Iltiksen toimittaja toteaa, tästä tulee hauska syksy ja talvi, kun presidentinvaalikamppanjat ja vaaliväittelyt pääsevät käyntiin. Puhutaan varmasti muustakin kuin koulukiusaamisesta, josta viime päivinä on ollut suurin huuto.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Soini ei mene toiselle kierrokselle, sillä toista kierrosta ei tule.

turunen (nimimerkki)

Toinen kierros tulee ihan varmasti, eikä Niinistön ja Soinin kannatuksessa tule olemaan 1. kierroksella eroa yli viittä prosenttiyksikköä.

Kaikki on mahdollista.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Veikkaan - ja myös muistan:
Erot ovat aina isoja ejoissa gallupeissa, mutta tulos alkaa tasaantumaan sitä mukaa kun todellinen taistelu alkaa.
Ja nämä ovat taktiikkavaalit.

1) Ensiksi pitää miettiä kenet haluaa oman miehen (tai naisen) vastustajaksi?
2) Kakkososiossa pitää valita pressa.

Henry

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Anssi Joutsenlahti sen totesi: Timo Soini toiselle kierrokselle.

Mutta ei yhtään sen pitemmälle! Sijoittuminen kakkoseksi presidentinvaaleissa on hieno tulos kenelle tahansa, paitsi vallitsevassa tilanteessa Sauli Niinistölle, jolla on valtava paine voittaa vaali.

Jos Soini sijoittuu lopputuloksissa toiseksi, on hän pudottanut vanhemmat valtiomiehet Lipposen ja Väyrysen pysyvästi eläkeukkojen sarjaan. Se on ehdottomasti meriitti jo sinänsä, mutta lisäksi voittavat Perussuomalaiset; he saavat pitää johtajansa. Tuntuu mahdottomalta kuvitella, että puolue Soinin jälkeen kykenisi säilyttämään nykyisen asemansa ja kannatuksensa, teki EU sitten kuinka typeriä päätöksiä tahansa.

Hoppee ei oo häppee urheilussa, eikä Perussuomalaisille ensi kevättalvena. Mutta miten ihmeessä Soini onnistuu olemaan uskottava kilpailija, kun tavoite kuitenkin tulee olemaan päästä häviämään toisella kierroksella?

Reijo Tossavainen

Ero luvuissa johtuu siitä, että toisessa tutkimuksessa prosentteja laskettiin kaikista vastanneista, toisessa niistä jotka aikoivat äänestää/ilmoittivat kantansa.

Käyttäjän tapiosimonen kuva
Tapio Simonen

Toinen kierros tulee satavarmasti: huikean alkusuosion saanut (Niinistö) menettää loppupeleissä (valta)osan täysin aiheettomasta ja jopa käsittämättömästä "suosiostaan". Kaikki ennakkosuosikit ovat menettäneet vaalin lähestyessä asemiaan, joutuneet tiukoille itse pelissä; historia on armoton!

Jos Suomen kansa "osaa" äänestää "oikein", vastakkain toisella kierroksella ovat federalisti (liittovaltion kannattaja Niinistö) ja euro (tai jopa EU) kriittinen (Soini tai Väyrynen).

Samoin "Nato-kiima" ja liittoutumista vastustaminen ovat jakamassa kansan ääniä. Tässäkin aspektissa Soini tai Väyrynen ovat (täysin ansaitusti!) toisella kierroksella.

Vaikka presidentti on menettänyt valtaoikeuksiaan, kansa ei ole niitä menettänyt!

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

En oikein ymmärrä tuota hehkutusta toisesta kierroksesta.

Arvoisat perSut, ei sinne kahta presidenttiä valita, jos ette kaikki sitä ole huomioineet.

Pääseepä kuka tahansa toiselle kierrokselle, josta ainoastaan käydään kilpaa,- ei suinkaan presidentin valinnasta,- ei sitä viikko vaalien jälkeen kukaan muista, eikä noteeraa miksikään.

Mutta, jos spekuloidaan, niin uskallan lyödä vetoa omaisuudestani, eli siitä kuuluisasta muovikassillisesta, että Soini ei yllä presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Käyttäjän Holmes kuva
Jens Fogelholm

Jos se toinen kierros tulee, joka mitä todennäköisimmin tulee, niin Niinistöstä tulee todennäköisimmin presidentti, ja Timo Soini olisi kakkosena vaaleissa.

Uskon että tämä on mitä Soini haluaa, hän haluaa näyttää että hän on merkityksellinen yksilö jolla on valtaa ja älliä, niinkuin nytten jo pystyy viime eduskuntavaaleista päätelläkin, mutta hän kykenee näyttämään sitä vielä enemmän, mitä enemmän valtaa hän näyttää, sitä vaikutusvaltaisempi hänestä tulee. Vaikkei olisikaan Suomen presidentti, toiseksi sijoittuminen vaaleissa on jo hyvin merkityksellinen asema, ja jos hänestä sitten tulisikin presidentti, niin hänen pitäisi luopua asemastaan PerusSuomalaisten puolueenjohtajana, jolloinka PerusSuomalaiset voisivat olla aika eksyksissä, koska yhteistä linjaa ei oikein olekaan ja Soini pitää koko hommaa kasassa jatkuvasti.

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Aivan, tuo Persujen johtajuus menisi kyllä sitten katkolle, mikäli jostain syystä Soinista tulisi presidentti.

En tuota kyllä usko, minä uskon, että Sauli Niinistö menee ekalla kierroksella läpi:):)

EV

Käyttäjän ansjout kuva
Anssi Joutsenlahti

Antaa nyt sitten vaalin ratkaista, kuka kahdesta toisella kierroksella olijasta valitaan. Timo olisi erinomainen presidentti kuten on puoluejohtajanakin. Kyllä meillä yhteinen linja on, sitä on turha väittää vastaan: jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Siitä lähdemme ja toimimme tavallisten suomalaisten parhaaksi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Amerikkalainen ho ho hoo joulupukki vaiko Timo Soini? Hekotuksella ei ole suurta eroa:

http://areena.yle.fi/ohjelma/13221

Käyttäjän ansjout kuva
Anssi Joutsenlahti

varsinaisen hyvä ohjelmahan se oli ja on

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"varsinaisen hyvä ohjelmahan se oli ja on"

Ko. ohjelmassa kiristää presidenttiehdokas Timo Soinin paita, toivokaamme ettei sen lisäksi presidenttiehdokas Timo Soinin pipo kiristäisi.

http://www.flickr.com/photos/svw1411/5606450811/

Lasse Lehmusto

Tässä nyt naurattaa kuihtuvan puolueen Väyrysen kannatus, uskokaa jo Väyrysestä ei tule presidenttiä, eikä koskaan enää kepupresidenttiä.
Soini ja Niinistö ovat toisella kierroksella, se on selvä juttu.
Itse toivon että Soini jää kakkoseksi, huono saavutus se ei suinkaan ole, mutta enemmän Soinille kävisi pääministerin hommat työsarkaa siinä kyllä riittää.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Mihin muuten on hävinneet kokoomuslaisten marinat korkeista kannatusluvuista demokratian vastaisina.

Tarja Halonen sai muutamia vuosia sitten korkeita kannatuslukemia, joita kokoomuslaiset pitivät demokratian toimimattomuutena Suomessa.

Vertasivat jopa entiseen NL:oon,- ja taisi siinä P-Koreakin olla esimerkkinä korostamassa kokoomuslaista käsitystä suomalaisesta demokratiasta Halosen liian korkean kannatuksen vuoksi.

Ei ne prosentit heitelleet tsaari Saulin nykyisistä lukemista.

Mihin kokoomuksen demokratiavajeen pelko nyt on kadonnut?

No, minä en Saulia äänestäisi vaikka olisi ainoa ehdokas.

Ja, jos sellainen ihme toteutuisi, että Kuningas Soini olisi presidentinvaalien toisella kierroksella Niinistön kanssa, äänestäisin kuningasta ehdottomasti.

Sitten pitäisikin jo miettiä jos Timo Soini olisi esim. Paavon kanssa toisella kierroksella....

Noo', tuo olisi uneen verrattavaa utopiaa, mutta Väyrynen on kyllä ihme mies pomppailemaan joka suuntaan....Alas- ylös,- ja sivuille...Siitä miehestä ei nääs koskaan tiedä.

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Kyllä se toinen kierros tulee!

Ja sillä ovat vastakkain Niinistö ja Soini. Ja veikkaanpa kilpailusta tiukkaa lopputuloksen suhteen.

Kokoomukselainen media korostaa näioden kahden gllupin tuloksia. Mutta eivät virka mitään maikkarin lukijakyselystä, jossa vastanneita on muistaakseni yli 4500 ihmistä. Tässä kyselyn tulos:

http://aanestys.mtv3.fi/aanestys/vastaukset.shtml/...

Enemmän minä tähän uskon.

Käyttäjän petrisalo kuva
Petri Salo

Hienoa olisi kansanvallan eli länsimaisen demokratian kannalta sellainen tilanne, jossa kansalaiset saavat kysyä presidenttiehdokkailta suoraan.

Ilman välikäsiä. Elävässä yleisötilanteessa. Kameroiden käydessä.

Jos tällainen historiallinen mahdollisuus avautuisi, niin osoittaisin oman kysymykseni huippupäättäjinä pitkään toimineille presidenttiehdokkaille Niinistö ja Lipponen.

Kysymyksen aiheen valitsisin tästä alhaalta avautuvasta kokonaisuudesta. Kysymyksen muotoilisin sillä tavalla, että siihen voi vastata helposti kyllä tai ei.

- Avoin kirje eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 2011 -
Lähetetty syyskuu 29, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0

"Perustuslaki toimii oikeusasioiden perusoppien mukaan yhteiskuntamme toiminnan peruskalliona.

Kuitenkin perustuslakia rikotaan Suomessa jatkuvasti. Systemaattisesti. Vakaan ja tarkan harkinnan siivittämänä. Laillisuusvalvojammekin ovat ulkoistetut pitkäkestoisten laittomuuksien suojelijoiksi."

Lue halutessasi lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2011/09/29/avoin-k...

Toki ymmärrän sen, että tällaista tilannetta tuskin avautuu. Tai jos avautuu, niin kysyjäksi pääsevät vain perustuslakiasioissa virallista linjaa tunnustavat henkilöt.

Mutta ihan hauskalta tuntuu jo pelkkä ajatuskin. Saatiinhan kolmosolutkin R-kioskeihin, vaikka idealle pitkään naurettiinkin.

Aurinko paistakoot, paikkansa pitävä tieto kulkekoot ja Suomen sisäiset Berliinin muurit murtukoot! Vain yhdessä toimien olemme enemmän.

Pate P

Jos nyt käytäisiin "perinteiset" vaalikoneet sekä tv-väittelyt ensin.

Näillä gallupeilla ei ole mitään arvoa.

Markus Lehtipuu

Presidentti ei ole vedonlyöntiä.

Miksei kukaan kysy, MITÄ ideologiaa presidenttiehdokkaat edustavat:

- miten suhtaudutaan Venäjän parhaillaan jatkamaan miehitysvaltaan KArjalassa, Petsamossa ja Sallassa?

- miten Suomi tulee selviytymään ylivelkaantumisesta?

- onko Suomi oikeasti itsenäinen valtio, vai pelkkä Euroopan pohjoinen, syrjäinen osavaltio?

- Menetetäänkö suomalainen kulttuuri ja perintö ja elämäntapa jonkinlaisen abstraktin "monikulttuurin" sekamelskaan?

- Tehdäänkö Suomessa teollisuustyötä vielä vuonna 2020?

- Kenen hallussa ovat Suomen pohjavesivarat?

- Onko Suomi riittävän itsenäinen ja suvereeni valtio irtautuakseen petollisesta ilmastohuijarimaksukäytännöstä?

- Voiko Suomen presidentti kieltäytyä Bilderberg-ryhmän suunnalta tulevasta painostuksesta, ja ajaa itsenäistä ja suvereenia talous-, sisä- ja ulkopolitiikkaa?

Minusta nuo kysymykset ovat kiinnostavampia kuin prosenttien kymmenesosat!

Käyttäjän mikaniikko kuva
Mika Niikko

"Vaalikiertueitahan ei ole aloittanut kukaan muu kuin Väyrynen käyden useammassa pitäjässä päivää kohden ja tulokset puhuvat puolestaan, kannatus senkus vaan laskee."

Tänään Tikkurilan torilla oli markkinat ja Päävohan se sielläkin oli. Ei vain ollut ruuhkaa teltalla, piti ihan kädestä etsiä kuulijoita juttelemaan Paavon kanssa.

Kun Timo aloittaa vaalityön tulee torit ahtaiksi. Tässä on parasta se, että vasemmisto-vihreät ei oikein voi asettua Niinistön taakse, mutta eivät haluaisi Soininkaan taakse. Toisaalta, kumpi on pahempi heille, porvari presidentti vai populisti?

Joka tapauksessa, Soini pärjää hyvin Niinistön kanssa ja kisasta tulee mielenkiintoinen. Ei jää tehtävä kiinni ainakaan vaalityöntekijöistä joita Perussuomalaisten joukoissa on ilman talkookutsua.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Ei jää tehtävä kiinni ainakaan vaalityöntekijöistä joita Perussuomalaisten joukoissa on ilman talkookutsua."

Pitääkö kuitenkin seksuaalinen identiteetti selvittää ensin, ennenkuin pääsee Soinin presidenttitalkoihin?

Käyttäjän ansjout kuva
Anssi Joutsenlahti

Oliko tämä asialinjainen kysymys?

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Anssi Joutsenlahti, ei ollut asialinjainen kysymys, paitsi:

Pitäisi kysyä Mika Niikoltakin, oliko hänen tekemänsä esitys asialinjainen, kun hän ehdotti seksuaalisen suuntautuvuuden selvittämistä työnhakutilanteessa.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/09/1...

Keskusteluista muodostuu väkisinkin osaltaan asialinjattomia,- ja olen pahoillani, että tämäkin piti ottaa esille Joutsenlahden blogissa, jota en haluaisi henkilökohtaisesti loukata, tai pilkata millään tavalla.
...Miksi?....-No, siksi, että siihen ei ole pienintäkään syytä.

Niikko kuitenkin osallistui keskusteluun,- ja tein mielestäni asialinjaisen kysymyksen HÄNELLE,- hänen itsensä valitsemallaan asialinjalla.

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Petri Salolta ja Markus Lehtipuulta mielenkiintoisia pohdintoja.

Presidentin roolihan on Suomessa lähinnä edustuksellinen ja hän on myös mielipideohjaaja, mikäli hän nauttii kansan arvostusta.

Niinistön mielipiteethän ovat jonkin verran selvillä sekä perustuslain, että globaalisuuden osalta. Ja juuri näissä asioissa uskon Soinin olevan paha vastustaja Niinistölle.

Tyryn pahantahtoista kommenttia en ymmärrä alkuunkaan - muttei se ole ehkä ymmärrettäväksi tarkoitettukaan.

Joka tapauksessa tulossa lienee "erilainen" ja mielenkiintoinen vaalitaistelu.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Miksi kommenttini on pahantahtoinen mielestäsi?

Kieltäisitkö keskustelemisen Niikon itsensä aloittamasta keskusteluaiheesta.

Hänhän on meidän kansalaisten edustaja.

Jaakko Tuononen

Hei Anssi Joutsenlahti. Minä niin säälin sinua, kun sinä hyvä mies olet joutunut väärään seuraan. Uskon, ja tiedänkin, miten Jumala ei elä politiikassa. Turha sitä on julistaa Kristillisdemokraattien tai Perussuomalaisten. Jumala ilmoittaa itsensä salaisesti jokaiselle, joka häneen haluaa uskoa.

Jumalan ja ihmisen suhde EI elä poliittisten liikeiden kautta. Ja tätä minä olen yrittänyt Bjarne Kalliksellekin sanoa. Hän valitsee väärän tien, jos hän valitsee puolueen tien. Ja tätä samaa asiaa yritän myös sinulle sanoa. Anteeksi.

Tai siis kirjoitin väärin, vaikka ei haluaisikaan uskoa, niin kuitenkin se Jumalan voima on niin suuri, ettei sitä voi vastustaa. Joopa joo, nyt jouduin hörhöjen kastiin. Toivottavasti ei kuitekaan :)

Jaakko Tuononen

Suuri hiljaisuus. Ei kukaan sano mitään. Mutta sallikaa minun todeta, miten teitä jälleen kerran vedätettiin. En ole uskovainen, enkä kommunisti. Uskokaa vaikka Shellin bensamittariin, ei se mulle kuulu :)

Tulkaa nyt hyvät ihmiset järkiinne. Teillehän kelpaa kaikki.

Käyttäjän ansjout kuva
Anssi Joutsenlahti

No, Jaakolle vastaan, että juuri sen tähden olenkin politiikassa, kun uskon Jumalaan ja uskon Jeesukseen ja uskon Pyhään Henkeen. Juuri he haluavat vaikuttaa meidän ihmisten elämään juuri meidän ihmisten välityksellä.

Käyttäjän juhoanttila kuva
Juho Anttila

"Ainoa ero mielipidetiedusteluissa oli Niinistön saamien lukujen älytön eroavuus, enkä haluaisi laskea sitä yksin Iltasanomien käyttämän kokoomuksen kansanedustajan Eero Lehden omistaman Taloustutkimus OY:n piikkiin, siksi rehdiksi ja omaa puoluettaankin arvostelevaksi olen Eero Lehden todennut."

Kiitos tästä. Kun olen tässä seurannut gallupeja ja niistä käytävää keskustelua, on saanut nähdä ja kuulla aika monenlaista salaliittoteoriaa. Niin myös ja erityisesti Perussuomalaisten suunnalta.

On erittäin mukava huomata, että ainakin Te osaatte suhtautua galluplukemiin realistisesti ja järkevästi.

Ja Tossavainen tuossa ylempänä ehtikin jo selittämään, mistä kannatusprosenttien välinen ero johtui. Eli jälleen kerran ei mitään salaliittoa tai manipulointia siinäkään, ainoastaan erilainen laskentatapa.

Jaakko Tuononen

Anssi Joutsenlahti: Minä itse en välttämättä uskokaan siihen, että veriuhrin kautta Jumala armahtaisi meitä. Olenko siis juutalainen?

Käyttäjän ansjout kuva
Anssi Joutsenlahti

No et kyllä ole juutalainen, sillä Vanha Testamenttihan on täynnä teurasuhreja.

Jaakko Tuononen

Ai niin. Tästä itse aiheesta piti sanoa, että varmaankin Timo Soini voi päästä toiselle kierrokselle, mutta tuskinpa sentään Suomen predestiksi.
Ja hyvä niin.

Sauli Niinistöstä tulee meille ihan hyvä presidentti. Hän edustaa meitä hyvin nuoren vaimonsa kanssa. Toivottavasti Saulilla riittää virtaa tehdä tuoreita linjauksia taloudessa ja voimaa puolustaa myös köyhää kansaa. Ainakin hän on antanut merkkejä itsestään niin, ettei ole mikään rikkaiden marionetti.

Niin, eihän hän tietenkään voikaan sitten olla Kokoomuksen mies, kun on virassa. Ja edustaako Kokoomus rikkaita? Ilmeisesti sekään ei enää pidä paikkaansa. Sehän on köyhien naisten puolue :) Itse en luottaisi Soiniin presidenttinä, enkä aio häntä äänestää.

Käyttäjän heikkitala kuva
Heikki Tala

Joka tapauksessa saamme erittäin mielenkiintoiset presidentivaalit. Ettei vain tulisi seuraava jytky jo ennen ensi syksyn kunnallisvaaleja. Suomalaisen demokratian pelastus näyttää olevan PerusSuomalaiset rp! Hyvä niin!

Muuan Hesarin toimittaja kirjoitti osuvasti perussuomalaisista kansanedustajista, joista lähes kaikille kaikki on uutta ja ihmeellistä. Hän vertasi tilannetta vuoden 1907 ensimmäisiin parlamentaarisiin vaaleihin, kun sosialidemokraatit saivat jytkyjen jytkyn. Heillekin kaikki oli uutta ja ylilyöntejä syntyi. Niiden tuloksena haudattiin pian muutama kymmenen tuhatta suomalaista, joista pieni osa kuoli luoteihin ja suurin osa nälkään ja tauteihin. Politiikassa ylilyönnit voivat johtaa hirvittäviin tuloksiin. Sen takia kansanvaltaa on viimeiseen asti puolustettava rauhanomaisin keinoin. Valitettavasti väkivalta on kovin matalan kynnyksen takana olosuhteiden ollessa sille suotuisat.
Nuorena olin töissä Etelä-Pohjanmaalla, jossa muuan potilaani, poliisi ammatiltaan, kertoi, miten vallesmanni lähetti hänet lopettamahan häät, joissa ruumisluku kasvoi sietorajan yli. Sanonta siellä kuului, jonsei puhe auta, niin rinta puhki.
Ja nyt sitten kauhistelemaan perussuomalaisen kirjoitusta.

Erik Nilsson

Antaas kattoo, voi olla ettei edes ensimmäistä kierrosta tule, koska sixpack-hallitus keksii poikkeuslain, jonka mukaan Niinistöstä tulee presidentti ilman äänestystä. Ei olisi ensimmäinen raju päätös, mitä se tekee ilman äänestystä.

Toimituksen poiminnat