Anssin pajasta

Elo ihmisen

Olin tänään siunaamassa kahta eri ikästä miestä, ja jouduin näin jälleen ajattelemaan meidän ihmisten elämäntarinoita, jotka ovat niin perin erilaisia. 

Toisen ihmiskohtalona oli kuulua sotiemme kunnioitettuihin veteraaneihin kuuluisan kenraali Raappanan joukoissa radio-, puhelin- ja kaukopartiomiehenä. Päästyään täysinpalvelleena sotilaana eläkkeelle hän joutui polkupyöräillessään auton yliajamaksi ja poti näin saamiaan vammoja 28 vuoden ajan aina tähän 85-vuotiaana kokemaansa kuolemaan asti. Jo sodassa hän haavoittui kahdesti, muttei koskaan hakenut sotainvaliditeettiä.

Myös toinen mies sai tehdä elämäntyönsä täyteen eläkeikään asti ollen taitava ja avulias monitoimimies. Eläkevuosia hänelle ei sitten suotu kuin vajaat neljä, joista kahta viimeistä vuotta jo varjosti sairaus. Kuitenkin hän sai iloita lapsistaan ja myös lastenlapsistaan kuten tämä toinenkin veteraanimies.

Väkisinkin meidän ihmisten osaa mietiskellessä tulevat mieleen Raamatun ja eritoten Psalmien viisaudet. Niinpä psalmi 39 puhuu hyvin koskettavasti elämämme katoavaisuudesta: Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoava minä olen. Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niin kuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan vain he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa.

Tähän loppujen lopuksi hyvin karuun ihmisen osaamme tuo kuitenkin lohdun ja toivon se, josta uusi arkkipiispammekin sanoo, että valo loistaa seurakunnasta. Jälleen psalmien kirjasta: Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman.

Emme sittenkään ole olemassa sokean sattuman oikusta. Ja meillä ja elämällämme on myös tarkoitus. Vielä kolmas lainaus psalmeista: Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Näin vaikka elo ihmisen on väliaikaista ja usein perin vaikeaa käsittää, sittenkin saamme elää täyteläistä elämää. Pahinta onkin, jos emme ole eläneet todellista elämää, johon meidät on kutsuttu: rakkauden tekoja tekemään!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Mie (nimimerkki)

Sillälailla.

Ylläolevasta näkee suurimman eron PerSujen ja Muutoksen välillä. Jälkimmäinen ei usko satuolentoihin.

Allekirjoitan toki muiden rakastamisen ja muut hyvät ajatukset, mutta Raamattua siihen en tarvitse. Lukeehan siellä vaikka mitä, mutta kirkonmiehille tuntuu kelpaavan vain tietyt osat kirjaimellisestitulkittavaksi.

Kaikkea hyvää kuitenkin!

Erland Salo (nimimerkki)

Niinpä.
Mutta kuitenkin harvinaisia ilmeisesti miehiä. Nythän odotetaan, että eläkkeellepäässyt kuolee mahdollisimman pian muita häiritsemastä.

Tuula Hölttä

Anssi J: "Pahinta onkin, jos emme ole eläneet todellista elämää, johon meidät on kutsuttu: rakkauden tekoja tekemään!"

Niin kuin sanottu on: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Mutta voiko rakastaa lähimmäistään, jos ei ole koskaan oppinut rakastamaan itseään, kokenut sitä, että on hyväksytty? Erich Frommin mukaan itserakkaus ja itsekkyys ei ole ilmennystä todellisesta rakkaudesta, vaan sen puutteesta. Tästä syystä olen samaa mieltä kuin Eeva Heilala runossaan Hellyys ei ole hukassa:

"Meillä ovat niin
katkerat kasvot
niin pelkojen täyttämät polut.
Pitäisi aloittaa alusta.
Äitien iltarukous,
isien vahva virsi.
Aivan alusta."

Toimituksen poiminnat