*

Anssin pajasta

Kuka on puolustanut meitä veronmaksajia

Jatkuvasti kuulee oikein fiksujenkin ihmisten suusta, miksette menneet hallitukseen. Olisiko meidän pitänyt tehdä, niin kuin kuusi hallitukseen mennyttä puoluetta eli antaa Kreikalle lainoja niin, että meillä on siellä tällä hetkellä seitsemän miljardin euron vastuut, eikä meillä suinkaan ole kaikki mahdolliset luottotappiot kattavia vakuuksia, vaan kreikkalaisten pankkien kanssa tehdyt tuottojenvaihtosopimukset, joilla ei ole mitään merkitystä, jos sunnuntain vaaleissa valtaan pääsevä Syriza-puolue päättää muutoksia maan lainaohjelmiin.

Kreikan valtionvelka on käsittämättömät 170%  bruttokansantuotteesta. Lainaa on tullut neljän vuoden aikana euromailta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta yhteensä 226,7 miljardia euroa. Ja juuri tänäänkin TV-uutisissa saksalainen talousoppinut kertoi, ettei Kreikka mitenkään voi selvitä veloistaan. Jos Kreikka Syrizan ohjelman mukaisesti kieltäytyy maksamasta velkojaan tai jos niitä annetaan anteeksi, jää lainarahojamme saamatta.

Vieläkö joku vakavissaan voi sanoa, että meidän olisi pitänyt mennä hallitukseen myöntämään näitä päättömiä Kreikan ja muidenkin kriisimaiden tukipaketteja. Näitähän ovat Kreikan lisäksi saaneet Irlanti, Portugali, Espanja ja Kypros. Näitä kaikkia yhdistää se, että yksikään niistä tuskin selviää velkataakastaan. Velkaa on tavalla tai toisella jossakin vaiheessa leikattava.

Siksi me Perussuomalaiset jätimme tänään välikysymyksen eurokriisin hoidosta ja Kreikan tilanteesta hallituksen vastattavaksi, joka vastaus tulee Kreikan vaalien jälkeen ja olemme silloin taas paljon viisaampia.

Joka tapauksessa kriisimaiden taloudet ovat heikommassa kunnossa kuin vuonna 2010, jolloin tukipaketteja ruvettiin jakamaan. Samoin koko euroalueen talous on jäätynyt viidettä vuotta vellovan eurokriisin takia. Tämä on myös keskeisesti vaikeuttanut Suomen nousua talousahdingostamme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Ei mene kauan kun joku näistä maksetuista viisaista todistaa että juuri perussuomalaiset olivat syy näihin tukipakettien hyväksymiseen kun eivät menneet siihen hallitukseen.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tukipaketit on tehty, eivätkä perussuomalaiset kyenneet niitä oppositiosta estämään. Siinä mielessä näyttävä vetäytyminen vastuusta ei korjannut tilannetta yhtään.

Se mistä puolueenne oppositioon jäämisellä myös - ja varsinkin - kieltäytyi, oli perussuomalaisen politiikan tekeminen kaikissa muissa asioissa! Elinkeinopolitiikka, kulttuuripolitiikka, puolustuspolitiikka, koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka... aijai kuinka monta makeaa ministerinvirkaa jäi saavuttamatta, kun kaikki vaikutusmahdollisuudet myytiin vaalitappion kärsineille puolueille Kreikan hinnalla!

On mahtanut Timo Soinin sormia syyhyttää, kun hän neljä vuotta on katsellut vierestä ja jossitellut menetetyillä mahdollisuuksillaan. Perussuomalainen ympäristöpolitiikka, perussuomalainen viestintäpolitiikka... kaikki tämä jäi päiväunelmoinnin asteelle, vaikka äänestävä kansa ja muut puolueet suorastaan tyrkyttivät hallituspaikkoja.

Anna-Leena Nieminen
    "Erikoista on se, että poliittinen oppositio ajaa, ei suinkaan pienempää julkista sektoria, vaan suurempaa. Perussuomalaiset lisäisivät valtion menoja 300 miljoonalla ja Suomen Keskusta 730 miljoonalla. Budjettialijäämien osalta ero hallituksen opposition välillä on prosentin sadasosissa!
    Kaikki puolueet kannattavat korporatistista kolmikantaa, ilmaista korkeakoulutusta ja muita ”ilmaisia” palveluksia, valtiollista radio- ja tv- monopolia, uusia veroja ja jatkuvasti kasvavaa säätelyä, valvontaa ja urkintaa.
    VAATIIKO MIKÄÄN puolue ay-jäsenmaksujen verovapauden – ay-liikkeen verotukien – lopettamista? Tai vaatiiko kukaan eläkevakuutusyhtiöiden hallintoon edustusta kolmikannan ulkopuolelta tai edes keskustelua siitä, miten paljon rahastoja tarvitaan. Ei tietenkään.
    Vaikka työpaikat karkaavat kiihtyvällä vauhdilla ulkomaille, kaikki puolueet vain hokevat tulonjaon tasaamisen tarpeesta. Miten tasaista tulonjaon pitäisi olla, jotta se tyydyttäisi poliitikkoja? Pitäisikö kaikilla olla vain sama Kelan päiväraha?" - kansantaloustieteen professori Matti Virén

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/411159/Ela...

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Tukipaketit on tehty, eivätkä perussuomalaiset kyenneet niitä oppositiosta estämään."
Minä ymmärsin että välikysymyksessä haluttiinkin saada vastaus siihen että aikooko hallituksessa olevat puolueet jatkossakin kannattaa tukipakettien tekoa,vai ovatko tulleet samaan johtopäätökseen kuin persut jo ajat sitten että pönkittämällä ei niitä velkoja voi maksaa.
Nuo muut mainitsemasi asat ovat kyllä tärkeitä mutta puhuttiinkos niistä tässä välikysymyksessä, toisissa ehkä on puhuttukin ja kysyttykin.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Onko perussuomalaisilla samanlaisia "kynnyskysymyksiä" tulevaa hallitusta muodostettaessa? Jos nyt joku sattuu hallitusvastuuseen kutsumaan.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

Perussuomalaisissa oli sellainen suomalaisessa politiikassa harvinainen piirre, että ainakin tässä tukipakettiasiassa he pitivät vaalilupauksensa. Sitä on näköjään monien vaikea käsittää saati hyväksyä.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Viime eduskuntavaalien vaalikoneissa 136 sittemmin läpipäässyttä edustajaa ilmoitti vastustavansa lisätukipaketteja ja vaalien jälkeen vain persujen 39 kansaa todellakin edustavaa ihmistä plus Mustajärvi ja Yrttiaho äänestivät Portugalin tukipakettia vastaan, kuten olivat ennen vaaleja ilmoittaneetkin.

PERÄTI 95 "kansan"edustajaa siis törkeästi valehteli ja petti äänestäjänsä, heihin kuului edustajia jokaisesta sixpack hallituspuolueesta.

On täysin selvää, että vain persut ja nuo kaksi vas. liitosta poispotkittua ovat puolustaneet suomalaisia veronmaksajia. Ja tämä on fakta, joka on osoitettavissa todeksi eduskunnan äänestyspöytäkirjoista.

Nöyrin kiitokseni puolueellenne työstänne meidän tavallisten suomalaisten ihmisten puolesta ja hyväksi.

Perheeni, tuttavani ja sukulaiseni äänestämme persuja tulevissa eduskuntavaaleissa kiitoksena selkärankaa omaavasta toiminnasta suomalaisten puolesta tuki ja takauspaketeissa ja EVM vastaan.
Nämä ovat tärkeimmät kriteerit valinnassamme, koska niistä tulee suurimmat tappiot ja kustannukset Suomelle ja teidän politiikallanne ne olisi täysin pystytty välttämään.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Vaalilupaus käsitteenä merkitsee asiakokonaisuutta tai aihetta, jota puolue tai poliitikko haluaa sen tärkeyden vuoksi edistää. "Jos minut valitaan, taivaasta sataa mannaa" on vaalilupaus, mutta ei edes sinisilmäisin äänestäjä usko sen toteutumiseen. Kyseisen poliitikon mielestä mannan sataminen olisi periaatteessa hieno juttu, ja samoin ajattelevat kansalaiset voivat äänestää tätä ehdokasta.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

Tässä yhteydessä täysin järjetön vertaus.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #10

Se ei ollut vertaus, vaan esimerkki.

Juhani Penttinen

#6
.""""".Perussuomalaisissa oli sellainen suomalaisessa politiikassa harvinainen piirre, että ainakin tässä tukipakettiasiassa he pitivät vaalilupauksensa. Sitä on näköjään monien vaikea käsittää saati hyväksyä....""""""

Ja äänestäjät näyttävät palkitsevan ainakin viimeisimpien gallup-lukujen mukaan ruhtinaallisesti tälläisen suoraselkäisyyden ? Kumpi on väärässä - puolue vai kansa ?

Toimituksen poiminnat