*

Anssin pajasta

Suomi-Areenasta

Suomi-Areena on alkanut kovalla vauhdilla. Itseäni vähän jurppii perussuomalaisten väheksyminen, moneen muuhun puolueeseen verrattuna meidän edustajia on paneeleissa aika niukasti. Timo Soinin päätös olla tulematta puheenjohtajien paneeliin aivan ymmärrettävä, koska siitä tuli tynkä Stubbin ilmoitettua jäävänsä pois, tyhmää enää sitten edes yrittää järjestää sitä, mukana enää neljä puheenjohtajaa, Arhinmäki ja Räsänenkin jäävät pois. Kaikki tai ei ketään, se on selvä peli!

Satakunnan kansanedustajat ovat 1 tunnin ja 15 minuuttia lauteilla tiistaina klo 12.15-13.30. Keskiviikkona pistäydyn perussuomalaisten teltalla Eetunaukiolla klo 11-12.30, jolloin on lähtö Länsi-Suomen OP:n  kesätapahtumaan pankin kesäpaikkaan Hakkiluotoon.

Eilen olisi ollut kansanvallan juhla, muttei siellä tarvittukaan varapuhemiestä, kun itse Puhemies ilmoittautui puhujaksi, alun perin hänen ei pitänyt päästä, mutta hyvä kun kuitenkin asia järjestyi.

Tietysti tämä viikon kesätapahtuma on Porille ja koko Satakunnalle erinomainen tilaisuus olla näkyvissä ja vahvistaa myös jo pitempään järjestettyä Porin Jazz-juhlaa. MTV toisena pääjärjestäjänä antaa tapahtumille näyttävästi tilaa, mutta mitä sitten kaikki on vaikuttanut tai poikii jatkossakaan onkin sitten jo toinen juttu.

MTV:stä yleensäkin sen verran, että se aikastavalla yrmii perussuomalaisia antamalla uutisissaankin aika vähän tilaa, yleensä pienempi oppositiopuolue keskusta on paljon enemmän näkyvissä. Ei siis ihme, ettemme Suomi-Areenassakaan ole päässeet enempää esille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Anna-Leena Nieminen

Kysymys satakuntalaisille(porilaisille) kansanedustajille:

Miksi Porin kaupungin työntekijöiden määrä on noussut vuoden 1972 1495:sta 6705:een vuoteen 2009 mennessä ja kuntaliitoksen jälkeen 7402:een (10 .2 % )? Ja miksi kaupungin työntekijöiden palkat ovat nousseet vähintään yhtä paljon kuin yksityisellä sektorilla viimeisen 10 vuoden aikana?

http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/201...

Tapio Vehmaskoski

Asenteellisuus on ikävä asia erityisesti, kun sitä tulee meidän kaikkien kansalaisten maksamasta YLE-verkosta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tämänvuotinen Areena tullaan muistamaan siitä, että piispa sanoi seksuaalivähemmistöille sori.
Samaan aikaan samoilla seuduilla valtaisa nikkelipäästö karkasi Kokemäenjokeen, mutta firma sanoi simpukoille sori.
Aikaisemmin sori on sanottu jossain päin ainakin aboriginaaleille, pedofilian uhreille, natsien käsiin luovutetuille juutalaisille (postuumisti) sekä pilakuvista loukkaantuneille muslimeille.

Nyt alkaa pöytä olla puhdas, kun vanhat tyhmyydet on soriteltu pois. On se helppoa!

Käyttäjän KaarleAkkanen kuva
Kaarle Akkanen

Ko. areena on valitettavasti vallitsevan tilan, ns. enemmistön ehtojen mukainen tapahtuma. Oppositio on toissijainen eikä niin tärkeä! Tältä pohjalta tulee ohjelmaa arvioida ja "arvostaa"!

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Eetun aukiolla Porissa Greenpeace keräsi tukea ilmastonmuutosta vastaan kampanjaan. Ei ollut pojalla selkeitä käsityksiä mikä vaikuttaa ilmastoon. Matti Putkonen kyllä oli selväsanainen ja tuomitsi tuulivoimaloilla tapahtuvan syöttötariffi rahastuksen.
Ilmastonmuutos pelotteluilla on ollut nyt vaikutuksia politiikkaan, ja tämä sekasotku on aiheutettu valtakunnan tasolla väärillä päätöksillä. "Syöttötariffi" oli susi jo syntyessään. Paikallisesti "tuulivoimapuisto" aiheuttaa katastrofin sijoitus paikalle ja haittoja lähiympäristöön vielä n.5km säteellä voimalan sijoituspaikasta..
Luvialla kunnanvaltuusto on päättänyt hyväksyä 33 tuulivoimalan rakentamiset lähimmillään n.800m päähän asunnoista, vaikka on tiedossa ongelmat jotka tästä syntyy. Hankkeen ohjaavana vetäjänä on ollut Porin kaupungin virkamiehet. Porin kaupunki omistaa Porin energiayhtiön osakkeet joka on toinen toimija Tuuliwatti Oy:n kanssa tuulivoima rakentajana Luvialla.

Näin alulle saatettu hanke voi olla ongelmallinen korruption kannalta, kun hankkeessa mukana ollut virkamies saa toteutuneesta hankkeesta taloudellista hyötyä itselleen tai lähipiirilleen. Tällöin jääviys voi ulottua ideointi-, valmistelu- ja suunnitteluvaiheeseen, jossa tosiasiassa hankkeen peruslinjaukset on tehty. Virkamiehen ollessa valmistelussa mukana, ja olemalla tekemässä päätöksiä, ollen vielä myös hoitamassa toimeenpanotehtäviä ja saaden jollakin järjestelyllä lopuksi toteutuneesta hankkeesta hyötyä, sisältänee korruption tunnusmerkistön.
Vaasan yliopiston julkisjohtamisen yksikön johtaja Ari Salminen on laatinut korruptiota tutkivalle Transparency Suomelle raportin suomalaisesta korruptiosta. Raportin mukaan yleisin suomalaisen korruption muoto ovat hyvä veli -verkostot, jääviys, esteellisyys ja intressiristiriidat.
Päättäjien ei pitäisi saada missään vaiheessa taloudellista hyötyä tekemistään päätöksistä. Muutoin jääviys ulottuu asioiden valmisteluvaiheeseen asti. Ei siis välttämättä riitä, että virkamies poistuu ratkaisevan äänestyksen ajaksi kokoushuoneesta ulos.

Kestääkö "syöttötariffi" päätös korruptio tarkastelun valtioneuvoston toiminnassa? (Pekkarinen - Taaleritehdas) - Eikä nämä kunnalliset masinoinnit ole olleet sen puhtaampia.

Toimituksen poiminnat