Anssin pajasta

Yksimielisyys on voimaa Satakunnassa

Vuoden alussa on monenlaisia järjestäytymisiä. Sunnuntaina 12.1. tämän tehtävät suorittivat Satakunnan perussuomalaiset ja myös Kankaanpään perussuomalaiset.

 

Satakunnan kokouksessa selvittiin äänestyksittä, kun syyskokouksessa oli äänestää päräytetty piirin puheenjohtajasta. Nyt sen sijaan valittiin sopuisasti piirisihteeriksi Sari Toroska Luvialta, taloudenhoitajaksi Margit Riuttamäki Huittisista ja varapuheenjohtajiksi Pauli Saarinen Honkajoelta sekä Laura Huhtasaari Porista. Ehdokkaaksi puoluehallitukseen tuli nykyinen puoluehallituksen jäsen Seppo Toriseva Raumalta.

 

Työvaliokuntaan kuuluvat puheenjohtajien, piirisihteerin ja taloudenhoitajan lisäksi varsinaisina jäseninä Tapio Laurila Kankaanpäästä, Jouko Lindstedt Huittisista, Tommi Salokangas Porista, Kari Sulonen Nakkilasta ja Seppo Toriseva Huittisista.

 

Paikalla oli myös alueen aiemman järjestösihteerin Riikka Slunga-Poutsalon tultua valituksi puoluesihteeriksi uusi järjestösihteeri Niilo Kärki kertoen toukokuun EU-vaaleihin valmistautumisesta. 14 ehdokastahan on jo nimetty 20 mahdollisesta. Vaalit ovat tärkeät ja niiden kautta haetaan asetelmia eduskuntavaaleihin vuonna 2015, joihin sitten keskitytään kevään vaalien jälkeen. Ehdokkaiksi ilmottautuneita on jo Satakunnassakin ilmaantunut, niistä ei todellakaan tule olemaan pulaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat