Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Huolestuttavan monet - varsinkin pudonneiden ehdokkaiden kannattajista - ovat ensi tyrmistyksissään ilmoittaneet jättävänsä äänestämättä presidentinvaalien toisella kierroksella. Näin ovat puheittensa mukaan tekemässä jopa aktiivipolitiikot. Suurimpana hämmästyksen aiheena ehdokkaana ollut Paavo Lipponenkin on tällaista ilmoitellut, toivottavasti tulee toisiin ajatuksiin.Äänestäminen kun...
Ei tule mitään muutosta tämän vaalituloksen myötä, mutta ei myöskään tullut antijytkyä. Katso mikä näiden jytkyn vastustajien kannatus oli: Biaudet, Arhinmäki, Lipponen. Timon haluttiin jatkavan puolueen puheenjohtajana näkyvää työtään eduskunnassa, puolet perussuomalaisista halusi hänet presidentiksi, puolet tulevaksi pääministeriksi. Tästä on hyvä jatkaa.Kansa on niin turtunut jatkuvaan EU-...
MTV 3 lähettää jokaisen presidenttiehdokkaan vaalitentin. Timo Soinia piti todellisessa kuristusotteessaan Matti Maunu, jonka käyttäytymistä voi syystä pitää täysin ala-arvoisena. Aivan kuten Timo jo edellisperjantaina sanoi Kankaanpään puhetilaisuudessa, esille otettiin kaikki mahdolliset epäasialliset kysymykset, joilla vähänkin voidaan yrittää mustamaalata niin Timo Soinia kuin...
No tulihan se sieltä ja tästä se alkoi. Paavo Lipponen kovassa hädässään laukoi käsittämättömiä syytöksiään Suomen kansan valitsemia perussuomalaisten kansanedustajia vastaan mainiten nimeltä myös yhden fiksuimmista kansanedustajista tohtori Jussi Niinistön. Nyt pelataan kovilla korteilla, mutta taitaa jäädä Musta Pekka Paavon käteen. Mutta hätä on suuri ja kaikki keinot käytössä. Eiköhän tämä...
Kovasti on Timo haluttu mediahahmo. Kun hän pitäytyi perheen kanssa välipäivinä lomailemaan Portugalin paratiisisaarille Azoreille, oli poru suuri: missä Timo, ottaako hän presidenttiehdokkuuttaan tosissaan jne.Tänään molemmat iltapäivälehdet ovat tehneet etusivun pääuutisen Timosta. Iltalehti kertoo aurinkoloman tehneen terää. Ilta-Sanomat puolestaan lämmittelee melkein menneen talven...
Hattuun nouseminen on pahasta, hatuttaminen taas tulee kokemastaan pahasta. Joku - taisi olla Liedon nykyinen kirkkoherra Esko Laine, juttelin myös Liedon edellisen kirkkoherran Erkki Marttisen samanaikaisen körttikodin ylätorpparin kanssa - kysyi, että oletko ylpistynyt viimeaikaisista tapahtumista. Meidän heränneiden yhtenä tunnusmerkkinä kun on pienellä paikalla oleminen, ei luulla liian...
Perussuomalaisten kannatus on pysynyt vakaana viimeisen Ylen Taloustutkimuksella teettämän mielipidetiedustelun mukaisesti. Edellisestä kuukaudesta ei ole muutosta, vaan lukema on sama 19,9%. Kevään eduskuntavaaleista on edelleen nousua, silloin oli tuloksena 19,1%. Vaalivoiton jälkeen kannatus aina nousee, muistan sen hyvin SMP:n vaalivoiton jälkeen v.1983, jolloin gallupit myös hyppäsivät. Tänä...
Taas täyttyivät kirkkomme hartaista joulumielen etsijöistä. Tarvitsemme jotain muutakin kuin tätä maallista. Jämijärven kirkossa koskettelin puheessani kolmeakin joululaulua. Nehän ovat meille rakkaita ja kauneimmat joululaulutilaisuudethan kansaittavat myös kirkkojamme. Aloitin suomalaisella kansanrunolla "Jouluna Jumala syntyi, paras poika pakkasella. Siinä suomalainen kansanihminen on...
Viimeksi ovat puhuttaneet - iltapäivälehtiä erityisesti, niidenhän täytyy aina saada jotain raflaavaa - Timo Soinin perustellut kannat avioeroasioista ja Itä-Suomen edustajiemme Turusen ja Erolan vähemmän harkitut lausumat Pohjois-Korean diktaattorin kuoleman johdosta. Kaj Turunen meni laukomaan budjettipuheenvuoronsa lopuksi, kun puheenvuorolle on suositeltu viiden minuutin kestoa, että tässä...
Presidenttiehdokkaat ovat olleet jo esillä monissa yhteisissä paneleissa ja henkilökohtaisissa ojelmissa sekä lukemattomissa lehtijutuissa. Lukemattomia gallup-mittauksia on suoritettu. Kuitenkin yhä edelleen kantaansa määrittelemättömiä on merkittävästi, nyt 14%, vaikka pari viikkoa aiemmin heitä oli vieläkin enemmän 21%. Sauli Niinistö purjentii edelleen kärjessä, vaikkakaan ei enää yli 50...
Sataviisikymmentä puheenvuoroa, joista minuutin depattikeskustelupuheenvuoroja 88 eli suurin osa kansanedustajista oli äänessä, kun käsiteltiin perussuomalaisten välikysymystä euroalueen talouskriisistä. Perussusomalaisten kansanedustajista kolmisenkymmentä oli äänessä, moni useamman kerran. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Timo Soinilla oli kuusi puheenvuroa, ensimmäinen vastauspuhe...
Enemmän kuin ajankohtainen on perussuomalaisten jättämä välikysymys, johon hallitus antaa vastauksen tiistaina. Mehän esitämme hyviä kysymyksiä hallituksen vastattavaksi. Onko hallitus varaautunut euron mahdolliseen hajoamiseen? Aikooko hallitus teettää perusteellisen selvityksen Suomen rahapoliittisista vaihtoehdoista Ruotsin, Tanskan, Ison-Britannian ja Sveitsin malleja seuraten? Hyväksyykö...
Kaikien pelkojemme ja turvattomuudentunteiden keskellä saamme sittenkin olla turvattuina. Tämä oli piispa Seppo Häkkisen saarnan sanoma Helsingin tuomiokirkossa itsenäisyyspäivän ekumeenisessä juhlajumalanpalveluksessa. Turvamme on Jumala, joka sanoo itsestään Jesajan kirjassa: Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen ja paitsi minua ei ole yhtään Jumalaa ja minä olen turvakallio, johon voi...
Tuttavien kanssa on usein lystiä olla. Mutta ei ole pahitteeksi päästä kosketuksiin vieraidenkaan kanssa. Kyllä siinä aina oppii ja viisastuu. Näin tänäänkin, kun sain lounasisännöidä afganistanilaisparlamenttivaltuuskuntaa. Maittemme väliset suhteethan ovat erinomaiset ja Suomi on mukanan monin tavoin Afganistanin kehittämisessä ja rauhan rakentamisessa. Keskustelussa tulee monia sellaisia...
Eilen järjestettiin Timo Soinin presidenttivaalikamppanjan avaus: Suomen Soini presidentiksi. Timo piti jykevän puheen, vaalijulisteet ja muu vaalitirpehööri oli valmistunut ja näin lyhyt parin kuukauden mittainen vaalityö voi alkaa täysin rinnoin. Ensimmäisen kierroksen äänestykseenhän ei ole enää kahta kuukauttakaan ja välissä on vielä jouluaika, jolloin politiikka saa väistyä taaemmaksi....
Anssi Joutsenlahti
Kankaanpää
Perussuomalaiset
Rovasti, maratonjuoksija ja perussuomalainen Kankaanpäästä
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?